sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Hiplee

Kuopion Kalakukkoneulojilla on ollut vuoden alusta maanmainio neuleklubi, jossa joka kuukausi on osallistujien iloksi ilmestynyt jonkun kalakukkoilijan neuleohje. Minähän en millään tavalla liity Kuopioon muuten kuin sillä, että olen Kierot puikot -retriiteissä parhaani mukaan soluttautunut Kalakukkoilijoiden mahtavaan joukkoon. Tämä oli kuitenkin riittävä meriitti ja minuakin kysyttiin mukaan klubin suunnittelijoihin. Ja mikäpä sen parempaa kuin ilahduttaa ystäviä ohjeella!


Mitä: Hiplee / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikot 4.5 ja 5.0 mm
Mistä: De Rerum Natura Ulysse, 300 g
Ravelryssa

Lankavarastossani on pitkään pyörinyt iso kasa De Rerum Naturan luomumerinokeriä ja nytpä niille tuli täydellinen visio.



Halusin suunnitella poolokauluksellisen puseron, jonka neulominen aloitetaan kauluksen yläreunasta, mutta jossa on kuitenkin sen verran pääntien muotoiluja, jottei kaulus tunnu kiristävän kaulaa. Minulla kun on erityisherkkä kaula, joka tuntuu vähänkään korkeampien päänteiden kanssa heti kuristuvan.



Puserossa piti siis olla poolokaulus, lyhennetyillä kerroksilla toteutetut pääntien muotoilut, ylipitkät raglanhihat ja sitten sen pitäisi olla kierrettyä joustinta. Mutta jottei mene tylsäksi, raglanlisäykset ja vyötärönmuotoilut piti sijoittaa vähän tavallisesta poikkeavasti.



Hihojen ja selän raglanlisäykset sijoitin ihan tavallisille paikoilleen, mutta etukappaleen puolella raglanlisäykset lähtevätkin keskeltä, eivät hihojen vierestä. Näin etu- ja takakappaleet on myös helppo erottaa toisistaan, kun paitaa aamulla kiskoo ylleen.


Kun vauhtiin oli päästy, päätin kikkailla myös vyötärömuotoilujen kanssa. Vyötärön kavennukset ja lisäykset on sijoitettu saman silmukan eri puolille niin, että syntyy hienoinen optinen illuusio siitä, kuin olisi muka koko ajan tehty kavennuksia.


Lopuksi halusin tehdä helmaan halkion ja neuloa takakappaleen etupuolta pidemmäksi. Ajattelin joustinneuleen vetävän sen verran kasaan, ettei helma ehkä käyttäytyisi riittävän siivosti halkion kanssa. Niinpä keksin neuloa helman rikottuna joustimena. Tästä tuli vähän vohvelikankaan näköistä pintaa, joka yhtä aikaa näyttää jatkavan vartalon joustinta ja on kuitenkin piristävästi hiukan erilainen.


Samaa pintaa on myös hihansuissa. Neuloessa ajattelin, etten varsinaisesti pidä vohvelineuleen ulkonäöstä, mutta nyt valmiissa paidassa siitä tuli ihan suosikkijuttuni. Niin se voi mieli muuttua nopeasti. Vähän myös jännitin etukäteen, tuleeko joustinneuleisesta poolopaidasta väkisinkin kammottavat ysärivibat, mutta onneksi niin ei käynyt.


Rouhean ilmava luomumerino on malliin napakymppi. Pusero tuntuu yhtä aikaa ihanan kepeältä ja tosi lämpöiseltä. Se on jo nyt ollut todella ahkerassa käytössä ja veikkaan, etten viileämmillä ilmoilla paljon muita paitoja kaipaakaan.


Ohje on nyt alkuun vain Kalakukkoklubilaisten käytettävissä, mutta tammikuun alussa lykkään sen Ravelryyn kaiken kansan saataville.

Neulisti

20 kommenttia:

  1. Ihana <3 Lähden kohta Tiiqun oven taakse kolkuttelemaan, jos ei sähköpostia lähe tulemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mä yritin malttaa siihen asti, että TiiQ laittaisi kaikille sähköpostia, mutta en enää kyennyt. :D

      Poista
  2. Jes, ihan sikahieno! Kiitos ohjeesta ❤

    VastaaPoista
  3. Huikeeta! Ja lisäpisteet siitä designfeaturesta, että etu- ja takakappaleet eroavat helposti toisistaan. Nimim. "onko mulla taas paita väärinpäin päällä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on kyllä niin ärsyttävää yrittää hämärässä makkarissa tiirailla aamusella!

      Poista
  4. Voi himmelen, hieno malli sinulta taas. Just tilasin langat "Rosala" takkiin, mutta kyllä tämäkin pusero on tehtävä. Ohjetta odotellessa :)
    Ainotar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinhän tässä ehtii Rosalan neuloa tämän ohjetta odotellessa. ;)

      Poista
  5. Aivan ihana! Tykkään kovasti muotoilusta:raglanista ja vyötärökavennuksista!

    VastaaPoista
  6. Onpa kaunis paita! Kavennukset ja halkiot tekevät mallista siron ja kepeän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Minustakin ne tuovat malliin kivasti eloa.

      Poista
  7. Mielenkiintoisia ja uudennäköisiä neulosrakenteita! Hauska oivallus laittaa raglanlisäykset edessä keskelle ja vyötärömuotoiluillakin kuvioida pintaa. Myös otsatukka sopii sulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. 😁 Otsatukka on vaan siitä huono, että se aina muutamassa viikossa kasvaa ylimittaiseksi, enkä jaksa käydä riittävän usein sitä leikkauttamassa.

      Poista
    2. Ne voi saksia itsekin. Sitten näytät yhtä rähjäi... tarkoitan, boheemilta kuin minä.

      Poista
    3. Ei pysty. Me ollaan vuosien saatossa hiottu kampaajan kanssa yhteispohdinnoilla mulle täydellinen ainoa oikea otsis ja mikään muu ei käy. 😅

      Poista
  8. Wau miten ihana paita taas <3

    VastaaPoista
  9. Täällä toinen herkkäkaulainen ilmoittautuu sekä ihastuu tähän ohjeeseen pelkkien kuvien perusteella <3 Etenkin etukappaleen muotoilut ovat tosi kivoja ja helman halkio ylisöpö.
    En kestä (ohjetta odotellessa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tammikuuhun ei ole mahdottoman pitkä aika.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...