keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Sielukas

Suunnittelukärpänen on puraissut ja pahasti. Tai siis hyvästi. Mutta vähän hankalampi juttu se on silloin, jos on juuri luvannut suunnitella ja neuloa jotain ihan muuta ja sitten iskee inspiraatio ja heti pitäisi päästä aloittamaan, muttei voi. Onneksi inspis ei ehtinyt haihtua sillä välin, kun hoidin muita neulevelvollisuuksia, niin jotta nyt voin esitellä teille uusimman neulemallini.


Mitä: Soulful / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikot 2.5 mm ja 3.0 mm
Mistä: Holst Garn Coast, 144 g
Ravelryssa

Tuli visio henkäyksen kevyestä kevät-/kesätakista, jossa olisi minulle epätavallisen korkea pääntie, mutta sen alapuolella ikäänkuin avarampi pitsinen pääntie. Ryntäsin TitiTyyn neuleillan alkajaisiksi Holst-hyllyille sopivaa värittömyyttä etsimään. Kyllä oli vaikea valinta kaikkien niiden ihanien harmahtavan valkoisten ja beigehköjen keskellä. Toveria tarvittiin apuun ja silti valinnasta ei tahtonut tulla mitään. Alunperin ajattelin takkiin Holstin uutta Tidesiä, mutta kun siinä ei ollut saatavilla juuri tätä valitsemaani väriä ja Tidesin tarjolla ollut vaihtoehto näytti tämän vieressä kovin sieluttomalta. Nih! Epäväritkin voivat olla kovin sielukkaita. Siitä takille nimi.


Takki neulotaan ylhäältä alaspäin ja siinä on istutetut hihat. Uanin neuloneille siis tuttua kauraa. Lisämielenkiintoa tuo etukappaleissa oleva pitsi, joka hiljakseen hiipuu hävyksiin. Pidän siitä, että pitsi muodostaa ikään kuin v-aukkoisen pääntien tuohon varsinaisen resorin alapuolelle.


Takissa tehdään vyötärömuotoiluja ja siinä on 3/4-hihat. Pääntielle, helmaan ja hihansuihin tulee kierrettyä joustinta. Pääntien resori on hyvä neuloa pienemmillä puikoilla, jotta siitä tulee riittävän napakka. Nappeja tähän yksilöön upposi 14 kpl. Nappilistakin on kierrettyä joustinta.


Parasta takissa on kauniin pitsin lisäksi sen keveys. Tähän M2-koon takkiin meni alle 3 kerää Coastia! Ei siis juuri mitään. Neule on kevyt ja lempeä päällä ja langasta on puolet puuvillaa, mikä tekee siitä erinomaisen juuri tämmöisiin kesäneuleisiin.


Tuttuun tapaan ohjeesta löytyy 9 kokoa ja ohje on tarjolla suomeksi ja englanniksi. Pitsistä on kaavio ja englanninkielisessä ohjeessa myös sanalliset ohjeet.


Takissa on lisäksi pikkuruiset taskut, jotka nekin neulotaan täysin saumattomasti. Tekniikkaan on ohjeessa kuvallinen opastus. Ohjeen voi ostaa Ravelrysta tämän linkin takaa.




Miten on, huvittaisiko KAListella? Saataisiinko kesän neulefestareille sielukas yhteiskuva kasaan? TitiTyy, joka sponssasi langat suunnittelutyöhön, on luvannut myös tarjota palkinnon KAListeluun. Tulkaa Ravelryn puolelle turinoimaan lankavalinnoista ja takin etenemisestä.

Neulisti

19 kommenttia:

  1. Ei voi kyllä kuin suositella tätä takkia! Niin kiva neuloa ja ihan täydellinen päällä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun versiosta tuli valtavan kaunis. :) Mä taidan itsekin tarvita tämän muutamassakin eri värissä.

      Poista
    2. Mun tekis myös mieli tehdä yks turkoosi ainakin...

      Poista
  2. Kyllä on ihastuttava takki, onnittelut! Samoin on tässä kehuttava myös Utu-takkia, johon ihastuin.

    VastaaPoista
  3. Oijoi miten viehkeä takkinen, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti oon tykännyt tästä. Just sopiva kesätakki.

      Poista
  4. Kaunis takki! Ja ihana epäväri!

    Tosi hauskaa ja ihanaa seurata sun suunnittelutaivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäväreissä on suuuuria sävyeroja! 😅Ihana on yrittää jotain tämmöistä huimaa, kun tietää, että ruudun toisella puolella on kavereita kannustamassa. ❤

      Poista
  5. Voi näitä ihania neuletakkeja, kun ei tiedä mistä aloitaa ;-)
    Jokin on puikoille saatava vielä ennen todellista kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Soulfulia, niin saat kevyen kesätakin. Ne muut ohjeet sopii hyvin syksylle ja talvellekin. :)

      Poista
  6. Ihana pääntie! Näyttää avaralta tuon pitsin ansiosta. Hyvä oivallus!

    VastaaPoista
  7. Ei hitto miten nätti! Osaiskohan sitä? :D Miltähän se näyttäis tällasen pulleron päällä :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ravelryn puolelta löytyy testineulojien takkeja, joista saa vähän osviittaa, miltä takki näyttää eri mallisten ihmisten päällä.

      Poista
  8. Sielukas näyttää - no just sielukkaalta, vaatekappaleelta, jolla on oma ominainen sielunsa. Kaunis.

    VastaaPoista
  9. Odotin tätä ohjetta ilmestyväksi kuin kuuta nousevaa, mut reilu viikko sitten en enää jaksanut ja aloitin ihan toisen kesätakin :D Se on onneksi jo kohta valmis, ja voin ottaa tämän puikoilla, onhan langatkin jo valmiina odottamassa Kierojen Puikkojen jäljiltä. Takki on edelleen yhtä upea, mutta taskuja en aio omaani tehdä, ettei huomio turhaan kiinnity vararenkaaseen lanteilla :P

    VastaaPoista
  10. Aivan. Järkyttävän. Kaunis. Neule. Ihan mielettömän taitava olet!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...