maanantai 30. tammikuuta 2017

Takorauta

Viime vuoden tilinpäätöksen lopussa tarjosin tiiserikuvan tulevasta paitaohjeesta. Ja nyt se on saatavilla!


Mitä: Wrought iron / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikot 3.0 ja 3.25 mm
Mistä: Hedgehog Fibres Skinny Singles, 325 g
Ravelryssa

Suunnittelin siis uuden paitaohjeen, Takoraudan. Tämä laatikkomainen paita neulotaan ylhäältä alaspäin saumattomasti. Paidassa on pitkät hihat ja etukappaletta koristaa kontrastivärillä neulottu pitsipaneeli. Pääntiellä, hihansuissa ja helmassa on joustinneuletta.



Paita neulotaan fingering-vahvuisesta langasta. Itse käytin tähän Siililangan merinosinkkua, jolla sain aikaan kauniin laskeutuvan neulepinnan. Käyttämäni värit ovat Charcoal ja Stone. Malliin tarvitsee koosta riippuen kolmesta neljään vyyhtiä pääväriä. Kontrastiväriä kuluu n. 30 g, joten siihen voi hyvin käyttää kotoa löytyviä jämiäkin. Kokoja mallissa on XXS-XS-X (M1-M2-L1) L2-XL-XXL ja koko on tarkoitus valita siten, että valmiissa paidassa on n. 30 cm enemmän ympärysmittaa kuin oma rinnanympäryksesi.



Etukappaleen komea pitsipaneeli neulotaan intarsiana - ja suljettuna neuleena. Tiedän, että intarsian neulominen pyörönä voi kuulostaa pökerryttävän vaikealta, mutta se ei ole oikeasti ollenkaan hankalaa. Lisäksi ohjeessa on mukana kuvallinen tutoriaali aiheesta, joten tässä on erinomainen tilaisuus opetella tämä neulekikka.



Ohjeen voi ostaa Ravelry-puotini kautta ja ohje on sekä suomeksi että englanniksi. Langat suunnittelutyöhön tarjosi hurmaava lankakauppa Snurre suoraan Helsingin sydämestä. Kiitos siitä!



Ja vaikka nyt itse sanonkin, tästä tuli ihan hirvittävän ihana. Paita on lämmin, mutta kevyt. Se on ilmava, laskeutuva ja pehmeä. Ja kontrastivärinen pitsipaneeli tuo muuten perus laatikkopaitaan ihanasti eloa.


Jos mietitte noita puikkokokoja, minulla on suljetussa neuleessa tiukempi käsiala, minkä takia hihoihin piti ottaa yhtä kokoa isommat puikot. Pitäisi varmaan muidenkin ohjeista neuloessa pysähtyä miettimään näitä oman käsialan vaihteluja ja muokata puikkokokoa sen mukaan. Saattaisi vaikka saada sopivampia vaatteita!

Ravelryn puolelta löytyy vielä lisää kuvia. Meikäneuloja menee muhittelemaan seuraavaa ohjetta.

Neulisti

Follow my blog with Bloglovin

19 kommenttia:

  1. Onpas tosiaan kiva neule! Tavallaan ihan perus, mutta kaikkea muuta kuin tylsä. Olet myös valinnut selvästi aivan erinomaiset langat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minustakin tässä on just sopivassa suhteessa arkivaatetta ja jotain jujua.

      Poista
  2. Niin kaunis! Heti tulee mieleen ainakin viisi väriyhdistelmää jota haluaisin kokeilla, jotain vähemmän epäväristä 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi nyt, mutta toinen näistä väreistä on lähes musta! 😂 Ei kai sen kauemmas puuterisista epäväreistä pääse, olkoonkin ettei musta teknisesti ottaen tosiaan ole väri.

      Palatakseni asiaan, olisi ihan parasta, jos neuloisit tän viidessä eri värikombossa! 😘

      Poista
  3. Takorauta on silkkaa kultaa! Klassisen kaunis ja kiva tuo intarsia, jotain vaihtelua. Ois kyllä kiva myös kesäksi.

    VastaaPoista
  4. Ihan mielettömän kaunis ja ihana ja tyylikäs ja upea kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
  5. Takorauta on hieno materiaali ja tämä versio taotusta raudasta aivan erityisen ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toden totta. Tämä sai inspiraationsa takorautaisesta portista.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. s-kirjainkin uupuu , niin menin sekaisin upeudesta.

      Poista
  7. Ihastuin tähän paitaan heti, kun näin ensimmäiset kuvat ja haluan todellakin neuloa tämän myös itse! Tuo intarsia on aina kuulostanut korvaani pelottavalta, mutta jospa rohkaistuisin, kun monelta nyt kuullut, ettei se olekaan ollenkaan vaikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkaistu ihmeessä! Ohjeessa on tosiaan ihan kuvallinen opastus siitä, miten lankoja kieputellaan, jotta pitäisi onnistua. 😊

      Poista
  8. Kuules. Tämä ihanuus uhkaa aiheuttaa samanlaista pakkomielteisyyttä kuin Uan ilmestyessään (teen muuten jo kakkos-Uania siitä epävaaleanpunaisesta sävystä). Sopivia lankoja ei ole, mikä lienee ainoa syy, ettei takorauta ole jo puikoilla. I h a n a !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten ihana kuulla! 😊 Suosittelen myös pikaisia lankaostoksia, jotta saat tämänkin puikoille heti. 😉

      Poista
  9. Paljon onnea hienosta neuleohjeesta!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...