lauantai 23. heinäkuuta 2016

Soivat sydämeni kellot

Iski ompeluhimo. Tein kellohelmaisen hameen. That's it.


Mitä: Kellohelma / oma sävellys
Miten: Ompelukoneella
Mistä: Eurokankaan puuvilla, 1.5 m

Nyt oli simppeli projekti. Pyysin myyjää leikkaamaan kellohelmaiseen hameeseen riittävän palan ja ostin sen kaveriksi 20 cm vetoketjun.

Katsoin netistä varmuudeksi vinkkiä hameen leikkaamiseen. Löysin tämän, mutta näillä ohjeilla vyötäröstä tuli kyllä vähän aiottua avarampi. Vinoon leikattu kangas, kun venyy aina ajateltua enemmän. Onneksi on leveät lanteet hametta pitelemässä, niin ei putoa tälläkään mitalla.


Taitoin kankaan kahteen kertaan ja leikkasin linkin kuvan mukaisesti vyötärölle aukon. Sitten leikkasin yhden sivun auki vetoketjua varten ja jämäpalasta vyötärökaitaleen. Tässä kohtaa hoksasin, että ohut kangas varmaan tarvitsee alleen vuorin. Onneksi kangasvarastosta löytyi epämääräinen mytty vuorikangaspaloja, joilla pelata palapeliä. Leikkasin palat mutulla katsoen vain, että vyötäröstä tuli oikean levyinen. Tietysti siinä kävi niin, ettei lantionympärys ollut riittävän tilava, mutta eipä tuolta hameen vuorista kukaan näe ylimääräisiä kiiloja, jotka jouduin lisäämään. Minulla on taipumusta ompeluprojekteissa vedellä mutkia suoriksi ja muutenkin tikkailla, miten sattuu. Toisinaan se sitten näkyy lopputuotteessa, mutta omatpa ovat vaatteeni.


Vetoketju vain kiinni kumpaankin kankaaseen, vyötärökaitale paikoilleen ja helman huolittelu. Helppoa ja nopsaa. Laitoin lopuksi pihdeillä nepparin vyötärökaitaleeseen. Vähän turhan paksulti oli kangasta pihdeillä kiinnitettävää nepparia varten, saa nähdä, kuinka pitkään kestää paikoillaan. Vaan saapa niitäkin sitten uusia tilalle.

Nyt kelpaa pyörähdellä.

Neulisti

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Voitto kotiin

Kisa kovenee ja etapit pitenee. Bloggaaminen sen myötä näköjään hiukan hidastuu näin kesäloman kunniaksi.


Mitä:
A song of beads and lace / Sarah Bordelon
Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm ja virkkuukoukku 0.6 mm
Mistä: Invictus Yarns Victorious, 88 g
Ravelryssa

Tour de Sock -kilpailun neljännen etapin haasteena oli helmien lisääminen neuleeseen. Sukat koostuivat pitsistä, jonka lomaan sujauteltiin helmiä. Itse käytän niiden lisäämiseen minimittaista virkkuukoukkua, joka soveltuu justiinsa 0/8-koon helmien lisäämiseen fingering-vahvuiseen lankaan.


Blogia ahkerasti seuraavat varmaan tietävätkin minun nauttivan suuresti helmien kanssa neulomisesta, joten tällä etapilla suurimmat haasteet koostuivat lähinnä kisaväsymyksestä. Etappi nimittäin alkoi kymmeneltä illalla ja tällä kertaa Joji Locatellin neulekurssi torppasi kaikki haaveet päiväunista ennen etapin alkua. Kurssille piti ehdottomasti päästä, joten nyt oli vaan tingittävä unista.


Mutta päiväunille olisi todellakin ollut tarvetta. Yön tunnit kuluivat kovin kituuttaen ja torkahtelin vähän väliä neule käsissä. Moneen kertaan nukahdin jopa kesken kaavion rivin seuraamisen ja havahduin sitten etsimään virheitä. Minun käteni kun eivät nimittäin lopeta neulomista siinä kohtaa, kun silmät sulkeutuvat ja aivotoiminta sammahtaa. Unettoman yön ristiin sojottavilla silmillä ei myöskään ollut kovin helppoa yrittää etsiä niitä mahdollisia unissaan neulottuja virheitä.


Lopulta aamuseitsemältä annoin periksi ja totesin sukkien valmistuvan nopeammin, jos vain otan pienet nokoset välissä. Jos nyt suuremmat henkilökohtaiset traumat sun muut suljetaan tämän pohdinnan ulkopuolelle, niin siltä puolen tunnin power napilta herääminen oli yksi elämäni karuimpia kokemuksia. En varsinaisesti suosittele kenellekään yöunien korvaamista puolen tunnin nokosilla. Heräsin, ja sukat alkoivat edetä vauhdikkaammin, mutta kropan tuntemukset herätessä olivat vähän turhankin tuntuvia.


Kun sukat lopulta valmistuivat kahden aikaan iltapäivästä, olin heittänyt pyyhkeen kehään ja olin varma, etten ollut kärkikahinoissa enää mukana. Vaan vaivasipa turnausväsymys muitakin ja olin ihmetyksekseni saanut ykkössijan.


Tällä kertaa itse mallista ei irtoa sen kummempaa analyysia. Pitsiä ja helmiä. Ei mitään ihmeitä. Kantapääkin oli kovin tavanomainen ristikkäisellä vahvistuksella. Siis, notta joka toinen silmukka nostetaan neulomatta ja nostettujen paikkaa vaihdellaan.


Valitsen kisasukkiin aina pienimmän sallitun koon, jotta ne valmistuisivat mahdollisimman nopeasti. Tällä kertaa S-koon ja löysän käsialan yhdistelmä johti sukkiin, jotka mahtuivat kevyesti koon 42 sukkaplokkeihin. Että sillä lailla. Onneksi lähipiirissä on sopivilla jaloilla varustettu toveri, jolle nämäkin sukat kelpasivat.

Neulisti

torstai 30. kesäkuuta 2016

Äly hoi, älä jätä!

Siinä kohtaa, kun olen neulonut haastavaa sukkaa niska limassa puoli kolmesta iltapäivällä puoli kahteentoista illalla, olisi ehkä syytä pohtia, tahdonko tosiaan jättää yöunet väliin ja luoda silmukat seuraavaan sukkaan. Ja siinä kohtaa, kun toinen sukka valmistuu aamulla seitsemältä ja olen viimeiset kaksi tuntia pitänyt itseäni hereillä laulaen ja pitäen hyppytaukoja, joku saattaisi kysyä, onko tässä mitään järkeä. Mutta totta kai siinä on, koska kilpailu!


Mitä: Diamondback socks / Kirsten Hall
Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm
Mistä: Invictus Yarns Adventure, 67 g
 Ravelryssa

Johan tässä vähän odoteltiinkin kisasukkia, jotka pakottavat haastamaan itseään ja opettelemaan uusia asioita. Pelkät pitsit ja palmikot eivät siihen vielä ihan riitä. Ja haastetta tosiaankin oli luvassa.


Tour de Sock -kilpailun kolmannen etapin sukat koostuvat pienistä lyhennetyin kerroksin neulottavista timanttikuvioista. Sukat näyttävät neulottaessa kovin hassuilta, koska jokainen timantti neulotaan yksi kerrallaan alusta loppuun samalla, kun loppu sukka odottaa puikoilla toimettomana. Turkasen paljon työn kääntelyä ja vääntelyä, ja siksi turkasen hidasta.


Mallin ajatuksena on katsoa, miten hauskasti erilaiset pätkärääkätyt langat voi saada käyttäytymään. Itse valitsin langaksi yhden viime vuoden kisasta voittamani vyyhdin, joka ei istu minun värimakuuni ensinkään. Siinä on sinisiä ja harmaita pätkiä sekaisin, mutta ei riittävän selkeitä raitoja tämän mallin tarkoituksiin. Malli ei siis ihan pääse tässä oikeuksiinsa, mutta sainpa pisteen joukkueelle sponsorilangan käyttämisestä.


Sen lisäksi, että sukkamalli tarjosi haasteita ihan riittämiin muutenkin, ohjeessa kehotettiin kokeilemaan vasenkätistä neulomista, jottei työtä tarvitsisi koko ajan olla kääntämässä. Niinpä yritin sitä minäkin. Hetki meni pähkäillessä, mitenkä päin lankaa kuuluu kieputella, jotta silmukat neulotuvat oikein, mutta pääsin jyvälle. Ikäväkseni jouduin huomaamaan, että koska pidän lankaa vasemmassa kädessä, joudun taaksepäin neuloessa heittämään lankaa amerikkalaiseen tapaan toisella kädellä. Hieman hidasta siis, mutta hauska kokeilu itsensä haastamisessa.


Yritin yön synkkinä tunteina useaan otteeseen ottaa aikaa ja vertailla huolella, onko nopeampaa neuloa timantit vasenkätisesti vai työtä käännellen, mutta sain joka kerta eri tuloksen riippuen sen hetkisestä vireystilasta. Kaiken kaikkiaan arvioin, että kumpikin tapa vei minulta suunnilleen saman verran aikaa, joten vaihtelin tyyliä pitääkseni itseäni hereillä.


Loppujen lopuksi sain kolmannelta etapilta kakkossijan ja nousin myös yksilökisassa hopealle. Harmillista, että se johtui vain siitä, että kisan kakkossijalla keikkuneen joukkuetoverin sukat hylättiin, koska niistä oli unohtunut yksi kaaviontoisto. Nyt saan joka tapauksessa jännittää lopun kesää oikein toden teolla sijoituksia - etenkin kun en välttämättä kahdella tulevalla etapilla pääse neulomaan sukkia ihan niin rauhassa kuin aiemmin. Että ei muuta kuin terveisiä jännän ääreltä.

Neulisti




tiistai 21. kesäkuuta 2016

Esihistoriaa

Pitsihuivit eivät varmaan hetkeen ole kuolemassa sukupuuttoon, vaikka dodolintuja ei enää olekaan olemassa.


Mitä: Dodo / Heidi Alander
Miten: Pyöröpuikko 4.0 mm
Mistä: Julie Asselin Leizu Fingering, 106 g
Ravelryssa

Neulojalla on usein sellaisia positiivisia ongelmia kuten se, että maailma on niin täynnä ihania neuleohjeita, ettei kaikkia malleja mitenkään ehdi toteuttaa. Etenkään, jos hyvä ystävä pukkaa uusia huiviohjeita ennätysvauhtia. Juuri sain tämän valmiiksi, kun jo tuli seuraava, mikä on ihan pakko päästä neulomaan.


Dodo yhdistelee ainaoikeaa neuletta ja sileänä neulottavaa pitsiä. Huivi neulotaan vinosti oikeasta ylänurkasta vasemman reunan aaltopitsiä kohti koko ajan silmukoita lisäillen. Tämän mallisissa huiveissa pääsee kivasti käyttämään kaiken langan, koska huivin voi lopettaa sitten, kun lanka loppuu.


Pingottaminen olikin sitten vähän haastavampi juttu tällä kertaa. Kas kun pitsiosioita saisi pingottaa reippaalla otteella, jotta pitsi aukeaa kauniisti, mutta ainaoikeat osiot lörpähtävät ankarassa pingotuksessa helposti aivan elottomiksi. Onneksi omistan pingotusraudat. Laitoin raudan jokaiseen osionvaihtumiskohtaan. Sitten asettelin nuppineulat niin, että pitsiosiot olivat kireällä ja ainaoikeat rentoina.


Aika onnistunut pingotus, vaikka vaatikin hiukan vaivannäköä.

Neulisti

torstai 16. kesäkuuta 2016

1+1+1=1

Samalla reissulla käsityöneuvontaan ompelin toisenkin mekon. Tai tavallaan kolme mekkoa kerralla. Yhdistin nimittäin tässä mallissa kolme eri ohjetta. Lievästi sanottuna hirvitti, silppusinko kivan kankaan pilalle saamatta kuitenkaan käyttökelpoista vaatetta aikaan, mutta ihan turhaan. Tämä onnistui yli odotusten.


Mitä: Aino + Lady Skater Dress + Piilotasku / Oma muokkaus
Miten: Ompelukoneella ja saumurilla
Mistä: Paapiin Pilkku-luomujersey, 2 m

Alunperin lähdin liikkeelle sillä ajatuksella, että tahtoisin ommella itselleni Mekkotehdas aikuisille -kirjan Aino-mekon trikoosta. Kyselin Facebookin Saumanvara-ryhmässä vinkkejä aiheesta ja päätin kokeilla kahta kokoa pienempää Ainoa kuin tämä viime kesän puuvillainen versio.

Koska halusin mekon olevan tyköistuva rinnan korkeudelta, mallailin piirtämieni kaavojen päälle Lady Skater Dressin yläosaa, koska sen tiesin istuvan minulle hyvin. Käyttäen tätä toista kaavaa apuna, kaventelin Ainon kaavoja vielä aika reippaasti. Samaan tapaan varmistin hihojen sopivan koon trikooversioon. Muistelin edellisen Aino-kokeilun pääntien olleen jokseenkin ahdistava, joten suurensin sitä tähän hiukan.


Kun kerran muokkaamisen makuun päästiin, niin eihän se siihen jäänyt. Lopuksi muistin Facebookin ompeluryhmissä kovastikin väkeä villinneet helmataskut, jotka pienen googlettelun jälkeen onnistuin jäljittämään Annukan Aurinkoisten Piilotasku-ohjeeseen. Taskujen ohjeistus vaikutti siltä, että kykenisin ne tekemään,joten sovittelin korkeutta hieman peilin edessä ja sitten reippaasti pätkäisin juuri piirtelemieni kaavojen helman poikki. Piilotaskuhelmaa varten leikkasin jäljellä olevasta kankaasta niin korkean palan kuin kangasta riitti ja varsinaiset taskupussit saksin edellisen mekon kangasjämistä.


Hiukan yllättäen mekosta tuli mahtava. Ainoastaan toisen taskun kiinnittäminen oli mennyt hiukkasen pieleen ja sain korjailla sitä jälkikäteen. Myöskään netistä löytämäni vinkki siitä, että 0.7x pääntien mitta olisi sopiva pituus pääntien resorille, ei osoittautunut paikkaansapitäväksi. Käsityöneuvonnasta löytyi kanssaompelijalta apua tähänkin ja yritin kotona uudestaan 0.85x pääntien mitalla. Se toimi huomattavasti paremmin.


En uskonut hetkeäkään, että yhdistelemällä mielivaltaisesti kolmea eri ohjetta voisin heti ensi yrittämällä saada aikaan näin hyvän mekon. Ainoa huono puoli on se, että tämä on perinyt Ainolta ylöspäin kipuavan, kaulaani ahdistavan pääntien. Juuri lueskelin, kun joku kysyi vastaavaan ongelmaan apua jossain Facebookin ompeluryhmässä ja neuvoina oli lisätä korkeutta takakappaleeseen ja avartaa pääntietä etukappaleen puolelta. Ehkäpä jossain vaiheessa teen toisen samanmoisen ja kokeilen tuota muokkausta.

Oletteko muuten koskaan miettineet, miltä näyttää, kun yrittää kuvata mekkoa tuhansien hyttysten keskellä? Tältä.



Neulisti

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kestävyysurheilua

Tarjolla on tuore raportti lähes kilpailun keskeltä. Tämän lähemmäs livepäivitystä ei tässä blogissa liene päästä.


Mitä: I remembered it again / Heidi Nick
Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm
Mistä: Handu Ilun Erikoinen, 71 g
Ravelryssa

Jos teksti muistuttaa enemmän ajatuksen virtaa kuin laatunovellia, se johtunee tästä: yritin eilen käydä nukkumaan klo 18, heräsin kellonsoittoon 00:30, haukkasin hiukan yöpalaa ja vietin sitten seuraavat 14 h neuloen Tour de Sock -kilpailu kakkosetapin sukkia. Sukkien valmistuttua otin pienet päiväunet ja sitten räpsittiin sukista kunnollisia kuvia. Niin, ja heti sen jälkee istahdin tähän raportoimaan.


Tour de Sock on uskomatonta kestävyysurheilua niille, jotka haluavat kärkisijoista kilpailla. Pää, selkä ja ranteet tuntuvat kaikki siltä, että poksahtavat. Silmät seisovat päässä ja koko kroppa on aivan sekaisin yön valvomisesta sekä neuleurakoinnista. Näillä näytöillä saatiin kolmosija, joka saattaa vielä muuttua nelossijaksi, kun joukkuekaverin sähköposti viipyi bittiavaruudessa luokattoman kauan, vaikka sukat valmistuivat minun omiani aiemmin.


Toisen etapin sukat sisälsivät loputtoman määrän palmikoita ja palmikkokaavioita, joista ei voinut katsettaan irrottaa, mikäli halusi välttää virheitä. Sukkien suunnittelija, Heidi Nick, on minulle uusi tuttavuus, mutta Ravelrysta näyttää löytyvän hurja määrä hänen sukkamallejaan. Periaatteessa kaikki ihan kauniita, mutta tämä tyyli ei iske minuun. Se kyllä toi Tourille kilpailun vaatimaa haastetta, mutta tuntui sukkamallina minun silmiini vähän tekemällä tehdyltä. Esimerkiksi sukan takaosaan oli väkisin vängätty nurjilla silmukoilla tehtäviä vinoruutuja, joita sukat eivät mielestäni yhtään kaivanneet.


Kantapää oli hiukan erikoinen. Siinä tehtiin kantapään kiilan lisäykset ennen kuin kantapää käännettiin. Tällä tyylillä tuli minun jalkaani turhan tilava kantapää. Siitä täytyy antaa plussaa, että kun ohje sisälsi muutaman tuhat palmikkokaaviota, niiden kerrosnumerot jatkuivat aina siitä, mihin edellisessä kaaviossa jäätiin. Kaavioiden määrästä huolimatta oli siis helppo pysyä kärryillä siitä, missä kaaviossa oli menossa.


Kuvista ei koskaan saa välittymään blingiä sisältävien sukkalankojen kimallusta. Ilun Erikoinen on aiempien kokemusten perusteella ollut ihanan pehmoista. Tämä nimenomainen yksilö oli epätavallisen karhea - joskin näppiksen tällä puolella on sellainen kermaperse lankojen suhteen, että oli tämäkin pehmoista kuin vauvan peppu. Tämä etappi vaan kävi koko kropan päälle.


Joko nyt saa nukkua?

Neulisti

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Muista hengittää

Kuten aiemminkin on ollut puhetta, Veera Välimäki ja Joji Locatelli julkaisivat keväällä jo kolmannen yhteisen neulekokoelmansa. Tässä Interpretations 3 -kokoelmassa Veeran Breathing space -pusero räjäytti potin ja niitä löytyykin Ravelrystä jo lähemmäs nelisensataa. Aika vauhdikasta, etten sanoisi. Tässä yksi lisää.


Mitä: Breathing space / Veera Välimäki
Miten: Pyöröpuikot 3.0 ja 3.5 mm
Mistä: Hedgehog Fibres Sock + CoopKnits Socks Yeah!, 187 + 73 g
Ravelryssa

Kaikki muut tuntuvat kovasti innostuneen ohjeen kuvien tapaan yhdistelemään tässä paidassa tummaa pääväriä ja roiskevärjättyjä raitoja. Tyypilliseen tapaani halusin riisua tämänkin mallin väreistä. Tiesin heti, että tämä pusero pitää saada, mutta vaaleana.



En voinut uskoa silmiäni, kun toinen toistaan räikeämpien roiskevärjättyjen siililankojen keskeltä löytyi kauniin vähäeleinen Silence-väri. Tämä semisolidin eläväinen värjäys tuo minulle mieleen cappucinon pinnalla kelluvan maitovaahdon. Upea väri, ja lanka on jo moneen kertaan täällä testattu ja todettu ihanaksi.


Alunperin suunnittelin neulovani paidan sinisillä raidoilla seilorihengessä, mutta kaikki siniset näyttivät liian kovilta ja kylmiltä maitokahvini kaverina. Lopulta Rachel Coopeyn sukkalangoista löytyi sopivan utuinen marjapuuron värinen lanka raitaväriksi. Kerrassaan onnistunut yhdistelmä.


Paidan aloitus seurasi Veeran mallien tuttua kaavaa: muutama kerros resoria, pääntien muotoilut lyhennetyillä kerroksilla ja raglanhihat. Mielenkiintoiseksi homma muuttui, kun hihat oli jätetty jämälangalle odottamaan. Helma muotoiltiin vinoksi lyhennetyillä kerroksilla, jotka aloitettiin rinnan alapuolella. Samanaikaisesti pidemmässä kyljessä tehtiin A-linjaisia lisäyksiä raidoituksen loppuun asti ja toisessa kyljessä tavanomaisia vyötärön kavennuksia ja lisäyksiä. Lopuksi helmaan neulottiin vielä hyvä pätkä päävärillä. Itse en kyllä jaksanut ihan niin montaa senttiä kuin ohjeessa käskettiin.



Pusero söi todella vähän lankaa ollakseen näin reilun mallinen. Olin varannut pääväriä kolme vyyhtiä, mutten saanut kahtakaan käytettyä. Jännästi minua ei kauheasti haittaa se, että maitokahvilankaa jäi vielä sukkiin.


Lopuksi vielä varoituksen sana yli-innokkaille pingottajille (lue: bloggaajalle itselleen): Koska en malttanut neuloa helmaa ihan ohjeen mukaiseen mittaan, päätin kompensoida laiskuuttani ahkeralla pingottamisella. Se ei kannattanut, sillä pingotin paidan pilalle. Siitä tuli äärimmilleen venytettynä ihan liian löperö sen sijaan, että se laskeutuisi rinnan alta kauniisti suorana. Uusi supersankarialteregoni olkoon Uusiks Män. Kastelin paidan uudelleen ja asettelin sen kuivumaan rauhassa ihan siihen muotoon kuin sitä itseään huvittaisi. Paljon parempi lopputulos. Tarinan opetus oli, että vaikka pingotus pitsihuiveille tekeekin ihmeitä, niin voi se myös pilata hyvän paidan.

Neulisti
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...