lauantai 1. huhtikuuta 2017

Jonka mielestä villahousut eivät ole hot, on väärässä

"Pylly palelee lumihangessa istuessa," totesi rakas kälyni ja toivoi villahousuja. Sepä sattui sopivasti, kun minä nääs olen tämmöinen neulojatyyppi. Ei muuta kuin sopivaa mallia metsästämään ja lempivärejä tiedustelemaan.


Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm
Mistä: Louhittaren luola Tuulen tytär, 121 g
Ravelryssa

Sattumoisin sopivasti samoihin aikoihin törmäsin netissä älyttömän hyvännäköisiin neulottuihin shortseihin. Kälykin tokaisi, ettei hoksannut tilausta tehdessään, että villashortsit voisivat olla paitsi hyvännäköiset, jopa seksikkäät. Mutta voihan ne, kun hyvin tekee.


Itse malli on hyvin simppeli. Pöksyt neulotaan ylhäältä alas. Ensin tehdään piiiitkä resori, jonka voi halutessaan kääräistä rullalle tai pitää ylhäällä vatsaa lämmittämässä. Resorin jälkeen lisäillään vähän silmukoita. Pöksyt ovat muuten sileät, mutta joustinta jatketaan sivuilla. Pyllylle tehdään tilaa lyhennettyillä kerroksilla ja kun housuilla on riittävästi mittaa, neulotaan haarakiila ja erotellaan kintut omiin lahkeisiinsa. Lahkeet neulotaan joustinneuleena. Helppoa ja hyvännäköistä.


Ohje oli kirjoitettu vain yhdelle koolle, M/L. Tarvetta oli kuitenkin ennemminkin koolle S. Yritin alkuun muokata ohjetta pienemmäksi. Laskin ohjetiheyden perusteella sopivamman silmukkamäärän, mutta siitä näytti tulevan niin pieni, että työ muistutti enemmänkin kauluria kuin lantion yli ujutettavaa vaatekappaletta. Purin neuleen heti parin kerroksen jälkeen ja noudatin kiltisti ohjetta. Otin yhtä kokoa pienemmät puikot, mutta loppujen lopuksi olisi kyllä pitänyt lisäillä resorin jälkeen silmukoita hiukan ohjetta maltillisemmin. Ei näistä mitenkään kauhean isot tullut, mutta vielä ne voisivat paremminkin istua.


Projektissa ehdottomasti hauskinta oli se, että ohje on kirjoitettu ruotsiksi. Olipa hauskaa pitkästä aikaa opetella uusi neulekieli. Sanakirjaankaan ei tarvinut turvautua kuin muutaman kerran, huomattavasti lystikkäämpää oli yrittää päätellä asiayhteydestä, mitä mikäkin tarkoittaa. Sivujoustimista tuli tarkoitettua kapeammat, kun olin tulkinnut väärin oikeiden ja nurjien silmukoiden lyhenteitä ja aloittanut resorin väärällä silmukalla. Mutta eipä tuota kukaan tiedä, jollen itse kerro. Hups.

Lanka oli pehmoista ja juuri sopivan semisolidia. Sitä oli ilo neuloa. Pitäisikin työstää tästä joku paita tai takki - yksi varastosta jo löytyykin. Yksi vyyhti riitti pöksyihin melkein. Jouduin korkkaamaan toisen vyyhdin vasta ekan lahkeen lopussa. Vähän lyhyemmän resorin kun tekisi housujen yläreunaan, tämä olisi yhden vyyhdin projekti.


Suurkiitos kälylle kuviin lainatusta pepusta. Oli ilo neuloa pöksyt, kun vastaanottaja tykästyi niihin niin kovasti.

Neulisti

27 kommenttia:

  1. Sairaan upeet! Pitäis itelleki neulaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei piiiiitkästä aikaa! :)

      Ehdottomasti kannattaa neulaista. On sen verran simppeli ja aivoton ohjekin, että voi ihan oikeasti nimenomaan neulaista, vaikka toisella kädellä silmät kiinni. :D

      Poista
  2. Tosi hienot!Ihanaa että pääsivät arvostavaan kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo on neuloa, kun tietää näiden pääsevän ahkeraan käyttöön. :)

      Poista
  3. No onpa kyllä lämpöiset (eli hot, mutta lempeästi ja mukavasti)! Kiitos ohjevinkistä, koska mieki haluan tehdä tällaiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän seksikäs voi olla myös mukavaa. Riippuu ihan vaatteesta.

      Poista
  4. Hianot! Hitto nyt tuli tarpeita. Mutta ehkä sentään vasta ensi talven juoksusäille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kun ensi talven neuleprojekteja suunnittelemaan.

      Poista
  5. Ihanat, kun ois vielä se M koon pylly :D

    VastaaPoista
  6. Upeat istuvat villahousut!
    Jotenkin kiehtoisi itsekin kokeilla ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai kaikilla on käyttöä villapöksyille? Puikoille vaan. :)

      Poista
  7. Hehee komppaan Niinaa,että jos vain olisi sellainen pylly että villapöksytkin näyttäisi seksikkäille:D:D.Minä sain Ukko K:n isotädiltä semmoiset pitkälahkeiset villahousut ja harmittaa kovasti kun ne meni rikki.Pitääkin ihan etsiskellä netistä löytyisikö isomman koon ohjetta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villahousut on ihan parasta. Mulla on muutaman vuoden takaiset Kalalochit neulottuna Vuorelman Vedosta. Mukava on talvipäivänä tulla töistä kotiin ja vaihtaa farkut villahousuihin.

      Poista
  8. No onpa todellakin aikas makeet!

    VastaaPoista
  9. Nää on kyllä söpöiset! Kun törmäsin näihin Ravelryssä, ne meni heti mun pään sisäiselle listalle joskus toteutettavista jutuista. I-ha-nat!

    VastaaPoista
  10. Iik, kuinka ihanat villapöksyt! Ehkä tuollaiset pitää Esikolle neuloa. =)

    VastaaPoista
  11. Voi äly miten ihanat! Ruotsiksi neulominen vaan hirvittäisi... suomeksi voisin tuollaiset joskus tehdäkin! Tosi hienot!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...